21.7.2017

Jyväskylästä Ouluun — mutta ei nelostietä

Ruotsin läpiajo -artikkeliin saapui lukijan kommentti, jossa ehdotettiin vastaavan kaltaista vaihtoehtoisten reittien pohdiskelua Jyväskylän ja Oulun välille. Ajatuksessa on ideaa, koska nelostien paahtamista moni pitää melko puuduttavana urakkana.

Kysymys vaihtoehtoreiteistä on maantieteellisestikin mielenkiintoinen. Samaan tapaan kuin Ruotsin Västerbottenissa, Pohjanmaalla tieverkko seuraa varsin vahvasti jokilaaksoja ja laaksojen välisiä poikittaisväyliä on vähemmän. Siksi nelostien länsipuolella, Länsi-Suomessa, sujuvia vaihtoehtoja on rajallisesti. Nelostien toisella puolen Itä-Suomessa järvet puolestaan rajaavat vaihtoehtoja.



Perusreitti nelostietä on pituudeltaan noin 340 kilometriä. Nelostie on maan tavaraliikenteen selkäranka ja siksi raskaan liikenteen määrä tiellä on suuri. Jyväskylästä Äänekoskelle tien laatu on jossain surkean ja nolon välimaastossa, jos kohta tietä onkin paranneltu hissun kissun. Parantamisprojektin aikataulusuunnitelma on käyty lainaamassa Iisakin kirkon rakennusaikaisesta arkistosta.

Äänekosken ja Pihtiputaan välillä tiellä on koko joukko ohituskaistoja, eli Keski-Suomen mäkiä ylös ponnistavista raskaista ajoneuvoyhdistelmistä on mahdollista päästä ohitse. (En käytä ilmaisua "rekka", koska siitä seuraa nillitystä, jonka mukaan kaikki yhdistelmät eivät ole rekkoja.)

Pihtiputaan ja Pyhäjärven välillä maisema muuttuu varsin tasaiseksi Pohjanmaan sisämaan maastoksi. Tie muuttuu suoremmaksi, liikenteen määrä vähenee ja homma muuttuu sujuvammaksi. Mutta rekat raskaat ajoneuvoyhdistelmät eivät katoa minnekään.



Reittivaihtoja on tietysti lukematon määrä. Otetaan länsirajaksi reitti Kokkolan ja rantatien kautta. Teitä 13 ja 8 kertyy matkaa satakunta kilometriä enemmän, noin 445 kilometriä.



Itäinen reunareitti Kuopion ja Kajaanin kautta on pituudeltaan noin 500 kilometriä. Ysitie Jyväskylästä Kuopioon on periaatteessa verraten uusi 1960/1970-luvun väylä, mutta varsin mutkainen eikä kovin hyviä ohitusmahdollisuuksia tarjoava. Viitostie Iisalmeen on sekin vähän niin ja näin, mutta siitä eteenpäin liikennemäärien puoliintuessa sujuva samoin kuin valtatie 22 Kajaanista Ouluun.



Itäisen reunan ja nelostiereitin yhdistelmä on kääntyä Iisalmesta kantatielle 88, joka risteää nelostien kanssa Pulkkilassa noin 90 kilometrin päässä Oulusta. Matkaa kertyy noin 440 km. Kasikasi on väylänä varsin kelvollinen, toisin kuin saman numeroinen Alkon takavuosien tuote oli viskinä, ja sen kuluessa nähdään maaston muuttuminen Ylä-Savon mäkimaisemasta tasaiseksi Pohjanmaaksi.



Rantaa kulkevan kasitien rinnalla on käytettävissä sisämaan kantatiereitti 63/86. Valtatien 13 ja Kaustisen kautta matkaa on 425 km. Sisämaareitti on varsin hyväkuntoinen; Sievin ja Ylivieskan välillä on pätkä hieman vanhempaa tietä.



Kaustisen reitille vaihtoehtoinen on Lestijärven reitti. Se haarautuu nelostiestä vasta Viitasaaren pohjoispuolella seututietä 775. Seututiestatusta ei kannata pelätä, tie on hyvä. Viitasaaren ja Kinnulan väli on rakennettu 1960- ja 1970-luvuilla työttömyystöinä umpimetsään. Pohjanmaan puolella seurataan Lestijokilaakson kulttuurimaisemaa. Reitin pituus on 400 kilometriä.



Kolmas vaihtoehto läntisen sisämaan kautta haarautuu Pihtiputaalta seututietä 658 Haapajärvelle, josta edelleen valtatietä 27 Ylivieskaan. Matkaa on noin 370 km, mutta nelostietä tulee ohitetuksi vain alle 200 kilometrin verran.



Itäisen reunareitin muunnos on kulkea Oulujärven länsipuolta Vuolijoen ja Valan kautta seututeitä 879 ja 800. Seututiet ovat hyväkuntoisia. Matka on noin 40 km lyhyempi kuin "perusreitillä", noin 460 km. Lisäbonuksena on mahdollisuus tutustua upeaan Manamansalon saareen, joka jakaa Oulujärven kahtia. Saaren lounaispäähän kuljetaan Alassalmen lossilla, josta on hienot näkymät järvelle.



Iisalmeen ei tarvitse ajaa Kuopion kautta. Vaihtoehtoisesti voi ajaa Laukaan, Konneveden, Vesannon ja Pielaveden kautta kanta- ja seututeitä. Reitti kantatien 88 kautta on noin 430 km pitkä. Suositellaan muun muassa tutustumista Konneveden ja Vesannon välillä sijaitsevan Neiturin kanavan miljööhön.



Iisalmeenkaan ei tarvitse järvireitillä kulkea. Pielavedeltä pääsee seututeitä 561 ja 599 Kiuruveden kautta Pyhäntään. Reitillä on pituutta noin 410 kilometriä.



Tälle reitille — kuten kaikille Pyhännän kautta kulkeville — on vaihtoehtoreitti Pulkkilan sijaan seututietä 822 Kestilän kautta. Reitti yhtyy nelostiehen Temmeksessä. Matkaa on suunnilleen saman verran kuin pääteitä Pulkkilan kautta.



Noin 180 km nelostietä on mahdollista ohittaa myös lähempää kuin syvälle Savoon tunkeutumalla. Valittavana on seututie 560 Pielavedeltä Pyhäsalmelle ja sille osin vaihtoehtoina joukko sorarännejä. Myös 560 on osin sorapintainen. Reitin pituus Pielaveden kautta on noin 375 km.


17.7.2017

Lauttarannan matematiikkaa

Vuoden 2017 kesä taisi sattua Oulun seudulla sunnuntaille 16.7.2017. Silloinhan pitää lähteä uimarannalle!

Asiassa oli sellainen mutta, että loppuviikosta pääsi oululaiselta jätevesipuhdistamolta karkuun 10000 kuutiometriä puhdistamatonta jätevettä. Tämän takia Oulun kaupunki suositteli, että kaupungin ykkösrantaa Nallikaria ei käytettäisi ennen maanantaita, jolloin rannan veden tila mitattaisiin, Virka-aikaan, tietenkin.

Tästä kaikesta sitten seurasi, että Oulun seudulta lähdettiin sankoin joukoin uimaan muualle, ja minnekä muualle kuin Hailuotoon.

Tästä sitten seuraa seuraava mutta.

Hailuotoon kun ei kertakaikkiaan pääse rajatonta määrää väkeä yhtäkkiä. Sesonkiaikaan vajaan puolen tunnin lauttayhteyttä ajaa kaksi lauttaa. Isomman lautan hyötypituus on 60 metriä ja kun kaistoja on neljä, autokaistaa on 240 metriä. Pienempi lautta on kymmenkunta metriä lyhyempi ja autokaistaa on siten noin 200 metriä. Linja-autot, kuorma-autot, leveät asuntovaunut ja muut leveät ajoneuvot vievät kaksinkertaisen tilan, koska ne eivät mahdu henkilöautokaistalle.

Alkuiltapäivästä jono ulottui Oulun puolella noin kilometrin päähän laiturista. Koska pelin henki on se, että joka lauttaan ilmaantuu muutama etuajo-oikeutettu ajoneuvo jonon ohitse, kilometrin päässä laiturista jonoon liittyvä mahtuu ehkä viidenteen lähtevään lauttaan. Kun vuoroväli on 30-60 minuuttia, odotusaika saattaa venyä yli kolmen tunnin.



Tämä on kuitenkin vasta puolitotuus. Saarestahan on myös päästävä pois. Iltakahdeksan aikaan jonon pää oli puolestaan Hailuodon puolella kilometrin päässä laiturista. Tuohon aikaan lisälautta jo lopettaa aikataulun mukaisen liikennöinnin, mutta nyt se ajoi lisävuororoja ruuhkan purkamiseksi.



Jos aamulla jonottaa kolme tuntia ja iltapäivällä toiset kolme, täytyy olla todellinen uimarannan ystävä. Vaihtoehtoisesti jonotusaika oli vain kolme tuntia, koska laskutaitoiset kääntyivät pois ja menivät muualle.

15.7.2017

Ministeriristeys

Kansan syvät rivit ovat taitavia keksimään paikoille ja asioille lempinimiä, joista ajan myöden saattaa tulla yleisempiä kuin oikeista. Harvapa esimerkiksi Helsingin Lauttasaaren eteläisintä osaa kutsuu virallisilla nimillä Särkiniemi ja Veijarivuori; sen sijaan kaikki tietävät, missä on Ryssänkärki. Manskulla on paljon liikennettä ja Espalla pasteerataan; Mannerheimintie ja Esplanadi ovat byrokratianimityksiä.

Vahingonilo erityisen hyvin stimuloi kekseliäisyyttä. Valtatien 7 sekä teiden 384 ja 3513 risteys Virolahdella on kansan käsissä saanut nimityksen Ministeriristeys.



Nimitys johtuu siitä, että risteyksessä sattui alkuvuodesta 2015 kolari, jossa osallisena oli ministeri Päivi Räsästä kuljettanut auto. Etelästä Virojoen suunnasta on huonohko näkyvyys vasemmalle ja ministeriauto törmäsi kolmion takaa tulleeseen henkilöautoon. Puheiden mukaan ministeriä olisi kuljetettu ylinopeutta, mutta suoritetun esitutkinnan jälkeen ministerin autonkuljettaja sai kouraansa syyttämättäjättämispäätöksen.

Nimi jäi kuitenkin elämään ja se on saavuttanut puolivirallisen aseman. Seudulle rakennetaan Haminan ja Vaalimaan välistä moottoritietä ja tie 384 linjataan paikoin uudelleen. Tässä yhteydessä nykyinen Ministeriristeys korvataan hieman idemmäksi rakennettavalla liikennympyrällä. Urakkaan liittyvässä tiedottamisessa on käytetty Ministeriristeys-nimitystä.

11.7.2017

Ta mère est belge!

Liikennevalo on periaatteessa yksinkertainen konsepti: Punainen kieltää ja vihreä sallii.

Sitten kun mennään käytännön toteutuksen puolelle, maailmalla on taipumusta muuttua monimutkaisemmaksi. Ensimmäinen kehitysvaihe on keltainen valo, joka yhdessä paikassa toteutetaan yhdellä tavalla ja toisessa toisella. Seuraava on oikeus ohittaa punainen kääntymällä oikealle. Tässä on vahva kulttuuriero Atlantin vastakkaisilla rannoilla.

Belgia on naapureidensa mielestä vähän hassu maa ja siellä on moni asia vähän sinne päin. Belgialainen erikoisuus on neliaukkoinen liikennevalo-opastin.



Suomalainen saattaa tällaisen edessä jäykistyä suolapatsaaksi, että mitä häh. Paikallisten käyttäytyminen, torven soitto mukaan lukien, antaa kuitenkin osviittaa, että suoraan ajava saa ohittaa opastimen.

Muualla vastaava järjestely toteutettaisiin kahdella opastimella: Toisessa on ympyrä- tai nuolikuvio eteenpäin suuntautuvalle liikenteelle ja toisessa nuolikuvio kääntyvälle. Toinen vaihtoehto on käyttää yksi- tai kaksiaukkoista opastinta.






5.7.2017

Alankomaiden teillä

Läntisen Euroopan teiden opastuksessa ja merkintöjen selkeydessä kärkisijoilla ovat Saksa ja Alankomaat. Naapurusten väliset erot ovat kuitenkin varsin suuret: Saksan pääpainopisteitä ovat moottoriteiden ja kaupunkien läpikulkureittien selkeä ja looginen viitoitus. Alankomaat puolestaan pyrkii liikenneympäristön mahdollisimman suureen selkeyteen.

Suurin ero Suomeen on se, että etelämpänä on mahdollista käyttää tiemerkintöjä ja korotuksia. Suomessa tiemerkinnät eivät useinkaan näy talvella ja korotukset ovat entiset lumiauran ensimmäisen käynnin jälkeen. Asenteissakin saattaa olla eroa. Selkeys ei Suomessa aina ole se keskeisin suunnitteluperiaate.

Katsellaanpa hieman satunnaisia otoksia.



Maassa näkyy Suomessa tyystin tuntemattomia tiemerkintöjä. Varsin yleinen on kaksikaistaisten teiden leveä keskiviiva, jota korostetaan vihreällä värillä. Tällä pyritään kohtaamisonnettomuuksien vähentämiseen pitämällä vastakkain kulkevat liikennevirrat etäällä toisistaan.



Kääntyvät suunnat muistetaan yleensä merkitä nuolilla, vaikka asia kävisi ilmi liikennemerkeistä.



Taajamissa maalia käytetään hyvinkin paljon. Tässä on risteävä suojatie, pyörätie ja katu. Ennen suojatietä on varoitusviivat. Pyörätiellä on kolmiot muistuttamassa väistämisvelvollisuudesta. Liikennevalopylväät ovat raidalliset.



Taajamissa on varsin tiuhaan hidasteita, muuallakin kuin suojateiden kohdalla. Hidasteet eivät ole teräväreunaisia autonrikkojia, vaan pikemminkin kohteliaita muistutuksia siitä, että nopeudet kannattaa pitää maltillisena.



Kaistaopastus on Saksan tavoin varsin hyvin toimiva. Se, miltä kaistalta pääsee mihinkin suuntaan, jää harvemmin epäselväksi.



Kaistaopastus toimii myös taajamissa. Kun opasteissa ei käytetä vain isoja kirjaimia, niiden koko pysyy maltillisena.



Kaistaopastus on hyvin yleinen myös silloin, kun risteyksessä kaistojen määrä lisääntyy tai kun kaikki kaistat eivät vie eteenpäin. Viime hetkessä tehtävään kaistan vaihtoon ei useinkaan ole tarvetta.



Hollantilainen liikennympyrä on ensikertalaiselle hieman yllättävä kokemus. Siinä on usein kaksi kaistaa rinnakkain ja usein toinen näistä on "ohituskaista", jolle muut eivät tule. Kaistojen välissä on korotuskivi, joka varsin tehokkaasti poistaa halun vaihtaa kaistaa ympyrässä. Ympyrän kaistajärjestely käy ilmi opasteista, tiemerkinnöistä tai kummastakin. Rutiinia on myös varoittaa polkupyöräilijöistä silloin, kun joku haaroista risteää pyörätien kanssa.



Väistämisvelvollisuutta ja korotuskiveä yleensä korostetaan maalilla ja ympyrä on muutenkin näkyvästi maalattu.



Kaupunkien lähellä on tehty kompromisseja turvallisuuden ja kapasiteetin välillä. Vaihtuvilla liikennemerkeillä saatetaan ottaa ruuhka-aikoina piennar käyttöön lisäkaistana.



Osalla pääteistä on kilometripylväisiin (jotka eivät ole pylväitä ja joita on 200 metrin välein) liitetty tieto vallitsevasta nopeusrajoituksesta. Tämä on yksi keskeisistä eroista Suomeen, jossa ajoittain tuntuu olevan tärkeää, että tienkäyttäjä erehtyy rajoituksesta.

Alankomaat on maailman kuudenneksi tiheimmin asuttu valtio. Väestön tiheys on noin kolmikymmenkertainen Suomeen verrattuna. Liikenteelle käytettävissä oleva tila käytetään tehokkasti, mikä näkyy liikenteen ripeätahtisuutena olematta kuitenkaan aggressiivinen. Erityisesti taajamissa polkupyöräilijöiden osuus on silmiinpistävän korkea ja polkupyörän asema näkyy liikennejärjestelyissä. Pyöräilykulttuuri on kurinalaista ja sääntöjä kunnoittavaa; ei samanlaista käsittämätöntä sekoilua kuin esimerkiksi Helsingissä.

---

PS. Tämä on Teillä ja Turuilla -blogin järjestyksessä 500. artikkeli. Blogi on aloitettu huhtikuussa 2008, eli lähes kymmenen vuotta sitten.


28.6.2017

Ruotsin halkomista

Etenkin kesäisin, kun lomalaiset tekevät autoreissuja Juutinrauman tuolle puolen, usein nousevat esiin puheet siitä, kuinka tylsä osuus on Ruotsin läpi ajaminen.

Eihän tuon tarvitse olla. Jos matkabudjettiin mahtuu vain yksikin lisäpäivä, eteläisestä Ruotsista löytää yhtä sun toista mielenkiintoista nähtävää.

Mutta jos mielessä on ajatus pelkästä siirtymätaipaleesta, siinäkin on vaihtoehtoja.

Tavanomaisin taktiikka lienee nousta maihin Tukholmassa ja hakeutua Juutinrauman rannalle joko Helsingborgin lauttasatamaan tai sillalle Malmön eteläpuolelle. Matkaa kertyy Tukholmasta lauttarantaan noin 560 km ja sillalle noin 620 km. Tietäen, että lauttoja lähtee myös Göteborgista, Varbergistä, Trelleborgista ja Ystadista, keskitytään tällä kertaa kuitenkin päävaihtoehtoon.

E4/E6 Tukholma-Malmö



Tämä on se nopea talla pohjaan -reitti, joka on melkein koko matkan moottoritietä. Ljungbyn pohjoisosassa on noin 30 km:n mittainen osuus ohituskaistoin varustettua 2+1-tietä. Jos tiellä ei ole ruuhkia tai onnettomuuksien aiheuttamia esteitä, Helsingborgiin ajaa noin kuudessa tunnissa ja sillalle puolisen tuntia kauemmin. Taukoja kannattaa tietysti pitää. Helsingborgin ja Malmön välinen E6-tie on kapasiteettinsä ylärajoilla ja siksi herkkä ruuhkautumaan.



Tukholman ja Södertäljen välillä tie on 3+3-kaistainen, muuten pääosin 2+2-kaistainen.



Tien varrelle sijoittuu liittymä 139, joka on suomalaisten suosikki. Viitasta HÖLÖ/MÖRKÖ pitää jokaisen ottaa kuva ja lähettää se johonkin sopivaan Facebook-ryhmään uutuutena, josta kukaan muu ei ole kuullut.



Tie halkoo pääosin tasaisia maatalous- ja metsämaisemia. Poikkeus on Vättern-järven jylhiä rantamaisemia seuraava osuus Jönköpingin pohjoispuolella.

Jönköpingin kohdalla pitää olla sen verran hereillä, että ei aja harhaan, Tien suunta kääntyy liittymässä 95. Jos Tukholmasta tultaessa viitoitus muuttu Göteborg-painotteiseksi, ei ole oltu hereillä.

E4/23 Tukholma-Växjö-Malmö



Tämä reitti erkanee perusreitistä noin 200 kilometrin jälkeen. Moottoritien sijaan ajetaan Smoolannin metsien kautta tietä 23. Matka kilometreinä ei valtavasti poikkea perusreitistä, mutta aikaa on hyvä varata peri tuntia enemmän. Helsingborgiin ajettaessa kannattaa siirtyä takaisin E4-tielle esimerkiksi Hässleholmista tietä 21.



Tien laatu vaihtelee. Paikoin on 2+1-ohituskaistatietä, mutta muuten tie on tavallista kaksikaistaista maantietä.



Tie kulkee muutaman taajaman lävitse. Kuvassa Kisa.

E4/E22 Tukholma-Kalmar-Malmö



Itäinen rannikkotie on jonkin verran pitempi kuin perusreitti ja vaatii pari tuntia enemmän ajoaikaa. Vaikka tie kulkee rannikolla, vettä ei juuri näe poikkeamatta rantakaupunkeihin.



Tien laatu on kovin vaihtelevaa ja ruotsalaiseen tyyliin tien tyyppi vaihtelee paikoin tiuhaan. On 2+1-tietä...



...on moottoritietä...



...on taajamien katuverkon osia...



...ja on aivan tavallista maantietä.

E18/50/E4/E6 Tukholma-Västerås-Örebro-Motala-Malmö



Perusreitin variantti, jossa pohjoisosassa ajetaan Mälaren-järven pohjoispuolta. Tämä voi kiinnostaa eritoten niitä, jotka kulkevat  Värtanin sataman kautta. Matka-aikaa on hyvä laskea tunnin verran lisää.



Tietä 50 on uusittu varsin raskaasti. Paikoin tie on 2+2-kaistaista lähes moottoritietä.



Mutta joukossa on myös osuuksia vanhaa kaksikaistaista tietä.



Örebron ja Arbogan välillä E18- ja E20-tiet kulkevat samaa reittiä. Kohti Tukholmaa ajava joutuu Arbogan kohdalla tekemään päätöksen reitin valinnasta.

E18/50/49/195/E4/E6 Tukholma-Eskilstuna-Örebro-Karlsborg-Malmö



Edellisen variantti, jossa kuljetaan Vätternin länsipuolella ja Mälarenin eteläpuolella. Aikaa on hyvä varata pari tuntia perusreittiä enemmän: Karlsborgissa kesäaikaan liikenne katkaistaan usein Götan kanavan sillan avaamisen ajaksi ja jonot voivat olla pitkiä.



Vätternin länsipuolen tien luokitus on itäpuolta alempi.



Karlsborgin silta



Sekä E18:lla että E20:lla on Arbogan itäpuolella säästetty ja moottoritien sijaan on rakennettu 2+1-kaistainen ohituskaistatie.

Tukholman suuntaan ajavien on sitten hyvä muistaa, että eurooppateiden numerointiperiaate on Tukholmassa toinen kuin Turun sataman tienoilla:

E4 ei viitoita kohti satamaa, vaan pohjoiseen Sundsvalliin

E18 viitoittaa Ruotsissa Kappelskärin satamaan.

E20 viitoittaa Ruotsissa Värtanin satamaan.

Eli E18-tietä Turun satamassa auton Värtaniin kulkevaan laivaan ajanut autoilija jatkaa Värtanista E20-tietä.




12.6.2017

Vetoketjukone

Kaupunkien sisääntuloväylien mitoituksen ongelmakohtia on lähes kaikkialla se, että ilta- ja aamuruuhkan aikaan ruuhkasuunnan vastaisella ajoradalla on tyhjää, jota ei saada hyötykäyttöön.

Tukholman esikaupunkialueella Värmdössä tiellä 222 on käytössä kolmekaistainen tieosuus, jossa liikennemerkein ja -valoin ohjataan keskimmäisen kaistan suunta aamuruuhkassa kohti Tukholmaa ja iltaruuhkassa pois päin.


Skärgårdsvägen, Värmdö

Ratkaisu on aika pelottavan näköinen, eikä se ole Ruotsissakaan saanut enemmin jalansijaa. Aivan ilman syytä kyseisenlainen ratkaisu ei Amerikassa kanna nimitystä "suicide lanes".

Amerikassa on useampi firma, joka valmistaa konetta nimeltään "Barrier Transfer Machine", kotoisemmin "Road Zipper". Ratkaisuun kuuluu betoniporsaista tai muovisista säiliöistä rakennettu keskimuuri erottamassa ajoratoja. Ruuhka-aikojen välillä kone käy siirtämässä muurin toiseen paikkaan. Kone syö muuria edestään ja takaa sitten (kukin käyttäköön haluamaansa verbiä) muurin uuteen paikkaan.

Ehkä tunnetuin paikka on Golden Gate -silta, johon mahtuu kuusi kaistaa rinnan. Koneella muutetaan konfiguraatiota 3+3 ja 4+2 kaistan välillä.


Golden Gate

Nyt on moinen härveli saatu lähiseudullekin. Tanskassa peruskorjataan Kööpenhaminasta kaakkoon kulkevaa moottoritietä. Osa kaistoista on suljettu ja toinen ajoradoista on otettu kaksisuuntaiselle liikenteelle siten, että jompaan kumpaan suuntaan kuljetaan kahta ajoradaa; työn edetessä konfiguraatio muuttuu. Kun pientareet on poistettu käytöstä, ajoradalle mahtuu viisi kaistaa rinnan. Aamuruuhkassa kohti Kööpenhaminaa on käytössä neljä kaistaa ja iltapäiväruuhkassa kolme.


Køge Bugt Motorvejen

Golden Gaten kone on nopeampi kuin tanskalaisten hankkima. Golden Gatella laite popsii keskimuuria noin 15 km/h nopeudella ja Tanskassa vaatimattomammalla 8 km/h nopeudella.