16.9.2009

Kuoppa

Kolmostielle on sitten tullut kuoppa.

Kuoppa sijaitsee keskellä moottoritietä kohta Kehä III:n pohjoispuolella Vantaalla. Kuoppa liittyy Kehä III:n parannustyömaahan ja erityisesti kolmostien ja Kehän liittymään.

Liittymä os puolineliapilatyyppinen, jossa Kehän puolella on liikennevaloilla ohjatut kääntymiset vasemmalle. Liikenteen määrä on aikaa sitten ylittänyt ratkaisun läpäisykyvyn ja Kehä III:n liikenne onkin ruuhka-aikaan toivottoman takkuista usean kilometrin etäisyydelle.

Kuopan kohdalle tulee silta. Silta kuuluu uuteen liikennettä idästä Kehältä etelään kolmostielle välittävään ramppiin. Tämä ramppi on tulevan liittymän vasemmalle ohjaavista rampeista ainoa ns. puolisuora eli loivasti kaartava ramppi. Liittymä on sen verran ahtaassa paikassa, että mitään tehokkaita puolisuoria ramppeja ei kyetä rakentamaan, vaan valmiissa liittymässä on kolme varsin tiukkakaarteista silmukkaramppia. Aika näyttää niiden vetokyvyn.

Itä-etelä-rampinkin konstruktion takana ovat tilankäytölliset syyt. Liittymän luoteissektoriin kun ei mahdu silmukkaramppia. Siellä nimittäin on kalapuikkokoulunakin tunnetuksi tullut oppilaitos, jonka ei haluta jäävän liittymän alle. Koulu on rakennettu 1960-luvun alkupuolella Vantaan Yhteiskouluksi kohtalaisen etäälle silloisista pääteistä eikä tuolloin osattu arvata tulevia maankäytöllisiä pulmia.

Ei kommentteja: