21.11.2009

Siirretäänpä yksi kaupunki

Pohjoisruotsalaista Kirunan kaupunkia vaivaa jonkinasteinen ongelma: Se on siirrettävä muualle.

Kiruna on kaivoskaupunki, jonka keskusta sijaitsee Luossavaaran ja Kiirunavaaran välisellä alueella. Luossavaara on kaivettu tyhjiin, mutta Kiirunavaaran alla on rautamalmia vielä kymmeniksi vuosiksi.

Malmisuoni on ikäänkuin valtava levy, joka työntyy kaupungin alle. Kaivoksen ulottuminen kaupungin alle aiheuttaa sortumavaaran. Sortumavaaravyöhykkeen arvioidaan ulottuvan keskustan reunalle vuoteen 2012 mennessä. Joskus 2080-luvulla koko nykyinen kaupunkialue on sortumavaaravyöhykkeellä.

Kiruna onkin päätetty siirtää nykyistä pohjoisemmaksi Luossavaaran ympärille. Siirto tapahtuu tietysti vähitellen.

Isot siirtotyöt aloitetaan rautatien ja maanteiden uudelleenrakentamisella. Rautatie linjataan Kiirunavaaran takaa. Eurooppatie E10 siirretään nykyistä pohjoisemmaksi. Rautatie on kaivoksen elinehto ja sen valmistumisen tavoiteaikataulu on vuosi 2012. Samaa aikataulua noudatetaan pääteiden rakentamisen osalta. Tieurakka ei ole valtavan suuri, siirrettäviä teitä on viitisentoista kilometriä.

Ei kommentteja: