27.12.2010

Vasen oikea variksenpoikia

Mannerkiinan ja Hong Kongin välille suunnitellaan siltaa. Suunnitelmassa on otettava huomioon se, että Kiinassa liikenne on oikeanpuoleinen ja Hong Kongissa ajetaan brittityyliin vasemmalla.

Arkkitehdit ovatkin laatineet ehdotuksen, jossa puolten vaihto tapahtuu lennokkaan siltajärjestelyn avulla:



Vastaavanlaisia kysymyksiä joudutaan ratkomaan muuallakin. Kiinan ja Macaon rajalla tie Macaon lentokentälle hoitaa puolenvaihdon hieman huomaamattomammin sopivasti rakennetuilla silmukoilla:



Siellä, missä liikenne on vähäistä, kelpaa kevyempikin ratkaisu. Syksyyn 1967 asti Ruotsi ajoi vasemmalla. Torniossa oli tuolloin ainoa Suomen ja Ruotsin välinen kiinteä maantieyhteys. Rajalla oli paljon kuvattu kahdeksikon näköinen korokeviritys, joka ohjasi autoilijat asianmukaiselle tienreunalle:



Joskus on hauska pohtia hypoteettisia asioita. Yksi sellainen on sen miettiminen, miltä näyttäisi kahden moottoritien liittymä, kun toinen on oikeanpuoleista ja toinen vasemmanpuoleista liikennettä varten. Hyvään suunnitteluun kuuluu se, että oikeanpuoleisen liikenteen moottoritiellä ei sallita vasemmalle haarautuvia ramppeja ja päinvastoin. Tällainen ratkaisu täyttäisi nämä ehdot:



Liikenteellisesti ratkaisu muistuttaa neliapilaliittymää, mutta ulkoisesti se on aika erilainen.

Ei kommentteja: