18.10.2013

Zollfreie Strasse

Sveitsiläisen Baselin kaupungin sijainti on kovin kansainvälinen. Kaupunkialueen asukasluku on noin 760.000, mistä itse Baselin kaupungin noin 180.000. Esikaupunkeja ovat muun muassa saksalaiset Lörrach (50.000) ja Weil am Rhein (30.000) sekä ranskalainen Saint-Louis (20.000).

Kaupungin lentokenttä sijaitsee Ranskassa. Kaupungin alueella on sekä Sveitsin, Ranskan että Saksan rautateiden asemat.





Rajojen ylittämiseen paikalliset ovat siis tottuneet. Euroopan rajojen avautumisesta ja Sveitsin Schengen-alueeseen liittymisestä huolimatta Sveitsi ei ole EU:n jäsen ja siten rajojen ylitykseen pätevät tullisäännöt.

Reinin itäpuolella on alue, jossa Sveitsi työntyy Saksan sisään ja matka Weil am Rheinin ja Lörrachin välillä kulkee Sveitsin kautta. Tämä on koettu hankalaksi ja ensimmäiset suunnitelmat tilanteen ratkaisemiseksi ovat 1850-luvulta.



Sveitsi ja Saksa sopivat vuonna 1977 tien rakentamisesta alueen halki  Tämä runsaat 700 metriä pitkä tienpätkä herätti seudulla huomattavaa vastustusta ja työt pääsivät alkamaan vasta vuonna 2006. Tiehen sisältyy noin 500-metrinen tunneli. Seitsemän vuoden (!) rakentamistöiden jälkeen tie avattiin liikenteelle 4.10.2013.



Tämä Zollfreie Strasse -niminen tie on osa Saksan tieverkkoa, numeroltaan B317. Siltä ei ole kulkua Sveitsin tieverkkoon. Yllä olevassa kuvassa tunneli on merkitty katkoviivoituksella.



Olemassa oleva katuyhteys Weil am Rheinin ja Baselin välillä säilyy. Raja-asemat ovat Schengen-alueeseen liittymisen jälkeen varsin hiljaisia.

Ei kommentteja: