28.3.2014

Sääntöjä

Kuten suunnilleen joka kevät, kevät tulee koko Suomeen samaan aikaan, tällä kertaa viikolla 14. Näin ainakin, jos ELY-keskuksia on uskominen. Talvinopeusrajoituksen muutetaan kesänopeusrajoituksiksi.



Asiaa koskevassa ELY-keskuksen viestissä todetaan muiden asioiden lisäksi seuraavaa: Tieosilla, joilla on vaihtuvat nopeusrajoitukset, kesänopeuksia on voitu siirtyä käyttämään valoisaan aikaan hyvissä keliolosuhteissa jo maaliskuun alusta alkaen syksyllä 2013 tehdyn päätöksen mukaisesti.

Tämä on askel oikeaan suuntaan, eli annetaan virkamiehelle pieni vapaus käyttää omaa harkintaansa.

Mutta jostain merkillisestä syystä on taas luotu uusi Sääntö. Tämä Sääntö rajaa harkinnan käytön sallituksi vain maaliskuussa. Jos helmikuussa ovat tiet kesäkelien veroisia, kuten kuluvana keväänä osan kuukautta olivat, ei liikenteenohjaaja saa mennä painamaan 120-nappia.

EU:ta syytetään pikkumaisuuksiin menevästä säätelystä ja uusien järjenvastaisten sääntöjen tehtailusta. Mutta eipä näköjään aina tarvitse mennä merta edemmäs kalaan.



13.3.2014

Poroja

Norjassa kahden suurimman kaupungin Oslon ja Bergenin välillä kulkee kolme pääreittiä. Jokainen niistä joutuu ylittämään vuorijonon ja nousemaan yli 1000 metrin korkeuteen. Korkeimmalla käy vaihtoehdoista keskimmäinen, valtatie 7: Hardangerviddan ylängön ylityksen suurin korkeus on 1250 metriä.


Valtatie 7; Hardangervidda merkittynä

Hardangerviddan ylitystien aukipito talvisin on koettu hankalaksi ja tie joudutaankin usein sulkemaan huonojen sääolosuhteiden takia.

Tie jouduttiin taas kerran sulkemaan alkuviikosta. Tällä kertaa syynä eivät olleet sääolosuhteet, vaan porot. Ylängöllä liikkuu 2000-päinen villiporotokka ja se on vaeltamassa tien ylitse. Porotokkaa ei haluta häiritä, vaan tie on luonnon suojelemiseksi suljettu toistaiseksi, eli määräämättömäksi ajaksi.



Jossain vaiheessa Norjan tielaitos kaavaili Hardanderviddan tien sulkemista talveksi, mutta jyrkän arvostelun takia suunnitelmasta on luovuttu. Sen sijaan reitiltä poistettiin lauttayhteys korvaamalla se Hardangervuonon ylittävällä riippusillalla.



Sulkemisen logistiikkaan tuo oman kuvionsa se, että seutu on suosittua retkeilyseutua ja siellä on paljon mökkejä. Väkeä on neuvottu siirtämään autonsa pois suljetulta alueelta ja tielaitoksen partio on luetteloinut seudulle pysäköidyt autot, joiden omistajiin ei ole saatu yhteyttä.

5.3.2014

Sulttaanin silta

Penang on Malesian Malakan niemimaalla sijaitseva osavaltio. Sen pääkaupunki George Town, Yrjö III:n mukaan, sijaitsee niemimaan edustalla sijaitsevalla Penangin saarella. Aluella asuu puolisentoista miljoonaa henkeä.



Saaren ja mantereen välille valmistui vuonna 1985 runsaat 13 kilometriä pitkä silta. Sen kapasiteetti on ollut täyttymässä ja sen eteläpuolelle ruvettiin vuonna 2008 rakentamaan toista siltaa.




Silta on kaikkiaan 24 kilometriä pitkä. Sen pääjänne on tekniikaltaan vinoköysisilta. Muilta osin silta on pilareiden varaan rakennettu palkkisilta.

Sillan oli tarkoitus valmistua vuonna 2012, mutta viivästysten vuoksi se päästiin vihkimään vasta 1.3.2014. Vihkijäisissä ammuttiin ruutia taivaalle ja silta sai nimekseen Sulttaani Abdul Halim Muadzam Shaahin silta, Malesian valtionpäämiehen mukaan.



Sillan rakentamisvaiheessa sattui onnettomuus. Sillan länsipään ajorampeista yksi osa sortui aiheuttaen yhden hengen kuoleman ja muutaman loukkaantumisen.



Silta on valmistuessaan Kaakkois-Aasian pisin. Silta sijaitsee seismisesti aktiivisella seudulla ja se on suunniteltu kestämään maanjäristykset aina 7,5 Richteriin asti. Rakentamiskustannukset olivat noin miljardi euroa. Rahat ovat peräisin Kiinasta: Kiinan valtion pankki on vastannut sillan rahoituksesta.