6.11.2014

Lyngenissä



Lyngenvuonon maisemat ovat monille suomalaisille tuttuja. Kun suomalainen ryhtyy laajentamaan maailmankuvaansa, hän aika usein lähtee pohjoiseen, Norjaan. Alku on varovainen. Muut Norjassa käyneet ovat pelotelleet jyrkillä kuiluilla tien vieressä. Siispä aloitetaan varovasti: Ajetaan Kilpisjärvelle ja sieltä Skibotniin ja Jäämeren rantaa itään. Altassa tai viimeistään Lakselvissä palataan kipin kapin Suomeen. Retki tehdään tässä suunnassa, jotta ei jouduta tien ulkoreunalle, sinne pohjattoman kuilun reunalle.

Tosiasiassa Ruijan vuoret ovat verraten matalia ja E6 on Ruijassa nykyisin varsin hyväkuntoinen tie. Se kulkee verraten matalalla muutamaa tunturinylitystä lukuun ottamatta.


E6 Skibotnin pohjoispuolella

Mutta vaikka tie on hyväkuntoinen, tien ympäristö ei ole. Eritoten Skibotnin ja Birtavarren välinen Lyngenvuonon pohjukoita kiertävä tie on varsin ongelmallinen lumi- ja maanvyöryjen takia. Tie kulkee kapealla rantavyöhykkeellä eikä suoja-aluetta tien ja tunturinseinämän välillä ole. Osaa tiestä vaivaavat lisäksi jäävyöryt.

Maata tulee alas verraten säännöllisesti, koska vuoren rinne on jyrkkä. Lisäksi vuoret tuossa maailmankolkassa eivät ole lujaa ja stabiilia graniittia vaan helpommin murenevia nuorempia liuskeisia kivilajeja.



Joulukuussa 2014 alkaa työmaa, jossa yksi ongelmallisimmista tieosuuksista ohitetaan 5,8 kilometriä pitkällä tunnelilla. Tunneli lyhentää Skibotnin ja Altan välistä matkaa noin kahdeksan kilometriä.







Ei kommentteja: