13.4.2008

Hämeen tunneli

Hämeenlinnan kaupunki on pitkään suunnitellut kaupungin halkaisevan moottoritien kattamista. Nyt on asia etenemässä kaupungin ja NCC:n välisen sopimuksen hyväksymiseen asti. Jos valmisteilla olevaan asemakaavaan ei kohdistu valituksia (uskooko joku, että ei kohdistuisi) ja suunnitelmat muutenkin toteutuvat, työt voivat alkaa vielä kuluvan vuoden aikana ja uuden tunnelin päälle ilmestyvän kauppakeskuksen avajaisia vietetään syyskuussa 2011.

Ratkaisu on varsin saman kaltainen kuin Rovaniemellä, jossa kaupungin keskustassa kuilussa kulkeva nelostie on parin korttelin matkan laitettu piiloon tien päälle rakennetun Revontuli-kauppakeskuksen päälle.

Hämeenlinnassa on käyty kiihkeääkin keskustelua, jossa ovat esiintyneet perinteiset argumentit, joissa on tuotu esiin huolestuminen kaupunkikuvasta ja myymälätilan liiallisesta rakentamisesta. Siksi tuleva asemakaava tuskin on läpihuutojuttu. Riitoja ja isoja muutoksia suunnitelmiin ennakoi myös sopimusteksti, joka takaa NCC:lle mahdollisuuden vetäytyä hankkeesta.

Jos hanke toteutuu, toivottavasti kauppakeskukseen tulee Revontulen ravintolamaailmaa kunnianhimoisempaa yrittämistä. En muista missään saaneeni niin surkeata kanasapuskaa kuin joitakin aikoja sitten Revontulen intialaisessa.

Ei kommentteja: