23.1.2010

Missä Euroopan raja kulkee?

Kuluneen viikon aikana saatiin avatuksi Lieksassa Peilisen jäätie. Tällä Kolin ja Vuonislahden ylittävällä jäätiellä on pituutta seitsemän kilometriä ja se oikaisee Kolin ja Lieksan välistä reittiä kymmeniä kilometrejä.

Tíe syötettiin lehdistölle Euroopan pisimpänä jäätienä ja valtaosa lehdistöstä tiedon nielaisikin kritiikittömästi. Turha faktojen tarkistaminenhan tunnetusti saattaa pilata hyvän uutisen.

Oulunsalon ja Hailuodon välinen jäätie aurataan etäälle lauttaväylästä ja sillä on pituutta kymmenkunta kilometriä. Ainakin Helsingin Sanomat tuntee maantietoa sen veran, että se tunnistaa tämänkin seudun kuuluvan Eurooppaan. Siksi se uutisoikin Euroopan sisävesien pisimmästä jäätiestä.

Miksi olla vaatimattomia? Ensi vuonna voitaisiin mainiosti tiedottaa maailman pisimmästä lieksalaisesta jäätiestä. Sitä asemaa tuskin kukaan lähtisi kiistämään.

Ei kommentteja: