2.3.2011

Kierrätyslosseja

Suomen lossikanta rupeaa olemaan ikääntynyttä. Vaijerilossikalusto on valtaosin rakennettu 1970-luvun alkupuolella Parkano Oy:n telakalla. Uudempaa vuosina 1994-1995 valmistunutta kalustoa on viidellä lauttapaikalla.

Suomen Lauttaliikenne Oy tilasi vuonna 2010 kolme uutta lossia ja nyt niiden sijaintipaikat on päätetty: Kaksi tulee Houtskarin saaristoon korvaamaan nykyisen Kivimon ja Mossalan lossit ja kolmas korvaa Koivukannan lossin Savonlinnan saaristossa.

Uudet lossit rakennetaan osin kierrättäen: Vanhojen 44 tonnin lossien runko katkaistaan ja keskelle hitsataan kymmenkunta metriä uutta runkoa. Näin lossien kapasiteetti kasvaa ja kantavuutta saadaan lisää vastaamaan nykyisiä tienormeja. Muuten lossien tekniikka uusitaan ja kuljettajan työergononia nousee uudelle tasolle.

Kivimon ja Mossalan lossien korvaaminen on perusteltua raskaan kesäliikenteen takia. Reittihän on osa Saariston Rengastietä ja altis ruuhkautumaan. Siitä huolimatta ratkaisussa on pientä yllätysmomenttia: Kivimon lossin paikalle on pitkään suunniteltu siltaa ja tiesuunnitelmia on esitelty viimeksi noin vuosi sitten. Lossinhan toki saa siirretyksi muualle ajamalla, mutta päätös saattaa ennakoida ruksia siltasuunnitelmille. Saariston siltaohjelmahan on ollut vaikeuksissa: tuleville silloille ei ole löytynyt rahoitusmallia.

Kivimossa ja Mossalassa on ennakoitavissa liikenteen kasvua siksi, että Iniön Dalenin ja Mossalan välinen yhteys on muuttumassa maantieksi ja siten maksuttomaksi. Tämä muutos tuonee uutta liikennettä Saariston rengastielle.

Ei kommentteja: