17.6.2011

E16

E16 on eurooppatie, joka alkaa Pohjois-Irlannista ja kulkee Skotlannin halki Edinburghiin. Siellä tie katkeaa ja jatkuu Pohjanmeren toisella puolella Bergenissä, josta se jatkaa päätepisteeseensä Osloon.

Erityisesti Ruotsi on ollut aktiivisena ajamassa E16-viitoituksen jatkamista itään Gävleen asti. Nyt on YK (jonka aktiviteetti eurooppatiestö on) Ruotsin ja Norjan hakemuksesta päättänyt hyväksyä hankkeen ja viitoitus tapahtunee keväällä 2012.



Tuleva E16 Oslo-Gävle

Jonkinmoisena pulmana asiassa on, että erityisesti Norjan ja Ruotsin suomalaismetsiä halkova tien länsiosa on kaikkea muuta kuin päätieltä edellytettävässä kunnossa. Järkevää väylää viitoituksen perusteella odottavat matkustavaiset tulevat yllättymään.

Vaikuttaa siltä, että pohjoismaissa eurooppatietä pidetään nykyisin jonkinlaisena perämetsien pikkukuntien markkinointi-instrumenttina, jonka toivotaan tuovan seudulle purojen solinaa, linnun laulantaa ja muitakin nirvanan tunnusmerkkejä. Esimerkiksi Ruotsin sisämaan tien 45 muuttamiselle eurooppatieksi E45 oli vaikeaa löytää liikennetaloudellisia argumentteja. Koko järjestelmä onkin aika vahvasti etääntynyt alkuperäisestä tarkoituksestaan.

Teillä ja Turuilla on katsonut karttaa ja todennut Gävlen sijaitsevan hieman Poria etelämpänä. Teillä ja Turuilla odottaakin, että Porin ja Joensuun välisen tien 23 varressa ennen pitkää herätään ja ruvetaan itkemään sorretuksi tulemista ja esittämään vaatimuksia tien nostamista eurooppatieksi ja loogisesti numerolle E16. Olisihan loogista viitoittaa yhtenäisellä tavalla Pohjois-Irlannin ja Pohjois-Karjalan välinen tie.

Ei kommentteja: