2.12.2011

28 kuollutta

Teillä ja Turuilla on joitakin aikoja sitten kertonut Bergenin ja Oslon välisestä tunnelitiestä, joka tunneleiden määrällä ja pituudella laskettuna edustaa superlatiivitasoa.

Tie on myös ikävällä tavalla superlatiivitasoa: Bergenin ja Vossin välinen osuus on osoittautunut hyvin onnettomuusherkäksi. Viimeisen 18 vuoden kuluessa tiellä on onnettomuuksissa menehtynyt 28 henkilöä.

Vuonna 1992 valmistunut Dalen ja Vossin välinen osuus on norjalaisittain verraten suoraa ja hyväkuntoista tietä ja siksi korkea onnettomuusherkkyys on hieman yllättävää.




Mutta kuten kuvista näkyy, tie on verraten kapea, sillä on näkemäesteitä ja sen kaarteet ovat tiukkoja. Nämä seikat yhdistettynä haluun "hyvällä" tiellä ajaa nopeasti ovat tuottaneet ongelmia.

Tielle aiotaan noin kolmella miljoonalla eurolla tehdä pikaparannuksia: Tunneleissa ajamisen helpottamiseksi noin 15 kilometriä tunnelia kalkitaan sisältä vaaleaksi. Tunneleiden välinen tieosuus valaistaan, jos tunneleiden välimatka on alle kilometrin. Tällä vähennetään haittoja, jotka syntyvät pimeän ja tunnelivalaistuksen vaihtelun aiheuttamista näkyvyysongemista. Pientareiden ja ajokaistojen väliin jyrsinään tärinäraita 25 kilometrin matkalle. Osuudelle rakennetaan 15-20 pysähtymistaskua, joihin voi ajaa päästämään muu liikenne ohitse. Kymmenen mutkan profiilia parannetaan. Talvihoidon tasoa nostetaan. Täsmänopeusrajoituksia asetetaan. Tien reuna-alueita siivotaan ulosajojen aiheuttamien vahinkojen vähentämiseksi. Telematiikkaa rakennetaan.


Ei kommentteja: