4.6.2012

Hiljainen on kylätie

Ykköstien viimeinen moottoritieosuus aukesi liikenteelle runsaat kolme vuotta sitten. Vanhan tien eli nykyisen seututien 110 varrelta on moni palveluyrittäjä odotetusti lopettanut matkustajavirtojen kaikottua. Osa palveluista kuitenkin on pystyssä muun muassa Muurlassa, Suomusjärvellä, Saukkolassa ja Hiidenvedellä. Paikallinen kysyntä on kaiketi pelastanut nämä.

Julkinenkaan liikenne ei kuitenkaan ole kokonaan loppunut. Vainon Liikenne teki aikoinaan ratkaisun ja ajaa Helsingin ja Turun väliset pikavuorot vanhaa tietä Lohjanharjulta Saloon. Ajoajassa ei juuri ole eroa moottoritietä ajaviin. Säännöllisen linja-autoliikenteen takia tietä pidetään kunnossa kuin vähintään kantatietä ja suurin osa ohituskaistoistakin on säilytetty.



Syvälammen ohituskaista Suomusjärven Kitulan itäpuolella.

Apean näköistä on Lahnajärven pihalla. Lahnajärvi oli ensimmäinen varsinainen autoliikennettä palvellut taukopaikka, joka avautui Helsingin ja Turun puoliväliin olympiavuonna 1952. Jokainen tätä väliä kulkenut tuntee paikan, jossa bussit pysähtyivät pariksikymmeneksi minuutiksi. Lahnajärvi, alun pitäen nimeltään Matka-Manna, eli 56 vuotta ja sulki ovensa marraskuussa 2008 moottoritien avauduttua.



Myös Lahnajärven bensiininmyyntipiste on hiljennyt ja hylätty.



Mutta ei pelkästään huonoa. Ykköstie on Suomen tiehistorian keskeisiä saavutuksia. Tie on suunnniteltu ja suurimmalta osaltaan rakennettu 1930-luvulla ja se tuolloin oli suorastaan ultramoderni. Tie varren asukkaiden luonnehdinta viivasuoruudesta oli pientä liioittelua, mutta tuon ajan muuhun tieverkkoon verrattuna jopa paikallaan.



Tie on saanut paikoin uuttaa päällystettäkin.

Koska tien pakkotahtinen liikenne on kadonnut, tiestä on tullut hyvin miellyttävä matkailuväylä hitaaseen etenemiseeen. Nyt tiellä liikkujan on helpompaa tutustua tiehen ja nostaa hattua niille miehille ja naisille, jotka tien aikoinaan rakensivat käsipelillä ja hevosten avulla paikoin hyvin vaikeaan maastoon. Taukopaikkojakin cruisailijalle on useita.

Teillä ja Turuilla suosittelee!

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Lahnajärven taukopaikka on herännyt henkiin loppukesästä 2015 uuden yrittäjän otettua paikan haltuunsa. Vähän etämpänä Kasvihuoneilmiö-markkinapaikka kerää ihmisiä kaukaakin.

Jere kirjoitti...

Mainitsit tässä että suurin osa ohituskaistoista on säilytetty. Onko olemassa jokin looginen selitys sille miksi esim vanhalta vt seiskalta on poistettu ohituskaistat uuden Loviisa-Kotka linjauksen myötä? Onko kyseessä puhtaasti taloudellinen syy, vähemmän pinta-alaa - vähemmän ylläpitokustannuksia?

Matti Grönroos kirjoitti...

Ohituskaistoja on poistettu useistakin syistä. Ex-Vt7:llä poistettiin ohituskaistapari Ahvenkosken ympäristöstä siksi, että kaista-alueet jäivät osin risteyalueiksi ja sehän ymmärrettävästi ei ole suotavaa. Lisäksi varsinkin Ahvenkosken länsipuolella ohituskaistaosuudella oli joukko yksityistien liittymiä.

Ykköstiellä aikoinaan poistettiin Paimion itäpuolelta ohituskaista moottoritien rakentamisen yhteydessä turvallisuussyistä, koska kaistan yläpäätä jouduttiin kanavoimaan uudelleen. Yllättäen päättyvä ohituskaista on vaarallinen.

Saukkolan ohituskaista ex-Vt1:llä poistettiin siksi, että ohituskaista keskellä taajamaa 60 km/h rajoitusaluella keräsi liikaa ei-toivottua liikennekäyttäytymistä. Vastaavasta syystä jouduttiin Lahden ja Heinolan välinen Vt4:n ohituskaistoitus purkamaan jo ennen moottoritien rakentamista.