26.10.2013

Meritie

Yksi tunnetuista Helsingin seudulle suuntautuneista historiallisista maanteistä oli Hämeentie, eli Hämeenlinnasta Turengin, Hausjärven, Hyvinkään ja Hyrylän kautta Helsinkiin kulkenut maantie. Kauppatien lisäksi sillä oli sotilaallista merkitystä Viaporin ja Hämeen linnan välisenä reittinä.

Toinen pohjois-etelä-suuntainen reitti oli Vihdistä Espoonlahden pohjukkaan Kauklahteen kulkenut Meritie. Vihdin-Lopen seudulta ei ole luontevaa vesitietä kauppaväyläksi. Karjaanjoki alkaa Lopen järviylängöltä, mutta se on verraten vähävetinen ja koskinen eritoten yläjuoksultaan. Joella on myös pituutta: Se laskee Pohjan pitäjän lahteen. Monissa kuljetustarpeissa lyhyempi maantiereitti Espoonlahdelle oli käytännöllisempi. Rautateiden valmistuttua Meritie tarjosi pääsyn sekä Hyvinkään-Karjaan radalle Nummelassa että rantaradalle Kauklahdessa.

Kauklahden ja Vihdin välillä tie kulki Lapinkylän, Veikkolan, Palojärven ja Nummelan kautta. Vihdissä se on kohdannut keskistä Uuttamaata halkovan itä-länsi-suuntaisen maantien. Vihdistä pohjoiseen on kulkenut vanha maantie Lopelle ja sieltä edelleenkin Launosen ja Vähikkälän kautta Janakkalaan, jossa se on yhtynyt Hämeentiehen.


Yleiskarttapohjat Suomen Yleiskartta 1902 Maanmittauksen Ylihallitus

Valtaosa vanhasta Meritiestä on edelleenkin tallella, muuntuneena ja paikoin merkityksensä menettäneenä. Vanhan karttapohjan päälle on piirretty nykyinen tieverkko sillä tarkkuudella kuin vanhan kartan tarkkuus antaa myöden. Vihdin ja nykyisen ykköstien välille on rakennettu valtatie 2, joka seuraa hyvinkin lähellä vanhaa tietä. Nummelan taajaman tieverkko perustuu merkittäviltä osin Meritiehen.



Uusi valtatie ohittaa Nummelan itäpuolelta; vanha tie on paikallistienä.


Peruskarttapohjat Maanmittauslaitos peruskarttarasteri 1:20000 2013

Palojärven itäpään ja Veikkolan välillä vanha ykköstie rakennettiin 1930-luvulla Meritien kohdalle. Uudemmat tielinjat suuntautuvat Veikkolasta kaakkoon suoraan kohti Helsinkiä Meritien suuntautuessa kohti Espoonlahtea.



Palojärvellä vanha tienlinja on jäljellä, uudempien puristuksessa



Veikkolasta etelään tielinja on osapuilleen muuttumaton Espoon ja Kirkkonummen rajalle asti. Veikkolan ja Lapinkylän välillä tie on nykyisin yhdystie 1131 ja Lapinkylästä Kivenlahteen 1130.




Nykyistä yhdystietä 1131 Veikkolan eteläpuolella

Meritien vanha linjaus on yhtynyt Suureen Rantatiehen eli Kuninkaantiehen lähellä Mankinjoen suuta. Nykyinen päätieverkko kiertää varsin jyrkän Finnsinmäen.




Meritien ja Suuren Rantatien yhtymäkohta nykyasussaan

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Hei! Em löytänyt erillistä palautesivustoa, joten kirjoitan aiheesta tähän;

Toivoisin, että kirjoittaisitte viimeaikaisista älyttömistä "bulevardisoimis"suunnitelmista sekä siitä, kuinka nämä uhkaavat pistää kaikki Helsingin tällä hetkellä vireellä olevat tiehankkeet jäihin.