4.6.2014

Poliisisedät jaksaa heilua

Teillä ja Turuilla seuraili Helsingissä liikennettä Mannerheimintien ja Nordenskiöldinkadun risteyksessä. Liikennevalot olivat epäkunnossa ja poliisi ohjasi liikennettä.

Hommassa oli pientä sekoilun ja sähläämisen makua.

Liikennepoliisiin nimittäin törmää nykyään enää aniharvoin ja autoilijat selvästikään eivät tunne poliisin antamia käsimerkkejä. Ei pitäisi olla vaikeaa, niitä on nimittäin vain neljä:




Kun poliisi pitää yhtä tai kahta kättä ojennettuna, edestä ja takaa tuleva liikenne seisahtuu. Sivusta tuleva liikenne saa jatkua soljumistaan. Pysäytyskäsky on voimassa seuraavaan käskyyn asti, vaikka poliisi ryhtyisi tanssimaan ripaskaa. Ripaskan tanssimisen sijaan poliisi kuitenkin yleensä ohjaa risteävää likennettä.




Kun poliisi nostaa käden kohti taivasta, kaikki pysähtyvät.




Viittoilemalla poliisi kertoo, mihin suuntaan saa ajaa. Suojatiellä olevaa jalankulkijaa pitää kuitenkin väistää, samoin käännyttäessä pitää väistää risteävää kevyttä liikennettä sekä vasemmalle käännyttäessä vastaantulevaa liikennettä.



Tällainen jumppaliikenne määrää kohti poliisia tulevan liikenteen pysähtymään. Tätä voidaan tehostaa ns. pingismailalla eli pienoiskoossa olevaa ajoneuvolla ajo kielletty -merkkiä heiluttamalla, tai näyttämällä punaista valoa. Vaikka pingismailassa lukisikin "POLIISI", ei ole hyvien tapojen mukaista heiluttaa omaa pingismailaa, johon on kirjoitettu oma ammatti.




Ei kommentteja: