3.9.2015

Ja nopeusrajoitus oli...?

Vihdin kunnanisinööri on Otalammen suunnalla toteuttanut mielenkiintoisen ratkaisun.



Ensimmäisenä on vastassa tiekohtainen nopeusrajoitus 50 km/. Siitä muutaman metrin päässä päättyy nopeusrajoitusalue 30 km/h ja lopuksi siirrytään taajaman ulkopuolelle.

Nopeusrajoitusjärjestelmä on rakennettu siten, että erilaisia alueita voi olla sisäkkäin: Taajamassa on 50 km/h rajoitus ja taajaman sisällä voi olla nopeusrajoitusalue. Näiden sisällä voi sitten olla tiekohtaisia rajoituksia. Liikennemerkkien voimassaolon päättymisen tieliikenneasetus ilmaisee puutteellisesti. Asetuksen laatija ei ole osannut ajatella sitä, että joku keksii jatkaa nopeusrajoitusalueen sisällä alkavan tiekohtaisen rajoituksen alueen rajan ylitse.

Etualalla lienee kiistatta rajoitus 30 km/h. Kahden ensimmäisen merkin välisellä muutaman metrin välisellä osuudella rajoitus on 50 km/h.

Nopeusrajoitus-merkin voimassaolo päättyy muun muassa uuteen nopeusrajoitukseen, taajamamerkkiin eräin poikkeuksin, taajama päättyy -merkkiin, nopeusrajoitusalue-merkkiin, kävelykatuun ja pihakatuun. Sen sijaan se ei pääty nopeusrajoitusalue päättyy ‑merkkiin! Onneksi kuvassamme rajoitus on 50 km/h. Jos se olisi jotain muuta, käsissämme olisi ristiriita. Nopeusrajoitusalue päättyy ‑merkin jälkeen kun rajoitus on taajamassa 50 km/h ja sen ulkopuolella 80 km/h.

Taajama päättyy -merkin jälkeen nopeusrajoitus on 80 km/h.

Mutta vastaako tämä tulkinta tienpitäjän tarkoitusta? Ilmeisesti ei. Tietä vastakkaisesta suunnassa saavuttaessa nimittäin vallitsee 50 km/h tiekohtainen rajoitus. Yleensä ei pidetä käytännöllisenä sitä, että kaksikaistaisella tiellä on risteyspaikkoja lukuun ottamatta eri nopeusrajoitus eri suuntaan, eikä ainakaan siten, että ero on 30 km/h.

Asiat olisivat tarkoitetulla tolalla, jos kuvan 50 km/h kyltti olisi sijoitettu taajama päättyy ‑merkin jälkeen. Merkin paikalla on väliä!





1 kommentti:

Liçá kirjoitti...

mitä tarkoitat "Onneksi kuvassamme rajoitus on 50 km/h. Jos se olisi jotain muuta, käsissämme olisi ristiriita."? millä rajoituksella siellä olisi siis ristiriita