30.6.2016

Pohjoisen pullonkaula

Nelostie Oulun ja Kemin välillä on pitkään tunnistettu varsin hankalaksi tieosuudeksi. Syy selviää varsin helposti yleiskarttaan katsomalla: Etelä- ja Itä-Suomesta liikennettä tuovat kolme pääväylää (valtatiet 4, 8 ja 22) yhdistyvät Oulussa yhdeksi. Reitit haarautuvat Keminmaalla ja Torniossa pohjoiseen jatkaviksi valtateiksi 4 ja 21 sekä Ruotsiin haarautuvaksi E4-tieksi.

Oulun ja Kemin välillä liikenteen volyymit vaihtelevat 7000-20000 ajoneuvoon vuorokaudessa. Tieosuuden kuormitus on siten noin kaksinkertainen verrattuna vaikkapa nelostien osuuteen Äänekosken ja Oulun välillä.

Oulun kohdalla on moottori- ja moottoriliikennetietä runsaan 30 kilometrin verran pohjoiseen. Pohjanlahden perukan moottoritie alkaa Kemin kaakkoispuolelta ja ulottuu Tornioon asti. Väliin jää noin 70 kilometrin mittainen kaksikaistainen osuus.





Tie on periaatteessa hyväkuntoinen ja geometrialtaan kohtalaisen moderni. Liikenteen määrä ja raskaan liikenteen suuri osuus kuitenkin tekevät joustavat ohitukset melko mahdottomiksi. Ei ole haettua luonnehtia tietä pohjoisen pullonkaulaksi.

Nyt on käynnistetty kaksi suunnitteluhanketta tien parantamiseksi: Oulun moottoritien jatkaminen ja ohituskaistaparin rakentaminen Simon ja Kuivaniemen välille.

Oulun moottoritie päättyy nykyisin Kellon liittymään. Siitä pohjoiseen tie jatkuu 17 kilometrin verran moottoriliikennetienä. Tämä kaksikaistainen osuus on yksi vielä jäljellä olevia leveäkaistateitä.




Ratin takana ei aina tunnuta tahdottavan muistaa, että leveäkaistatiellä vallitsevat aivan samat liikennesäännöt kuin muuallakin. Siksi tietyypistä on luovuttu eikä uusia rakenneta.







Oulua lähestyttäessä sekopäinen liikennekulttuuri rauhoittuu moottoritien alkaessa.



Nyt on käynnistetty leveäkaistatien poistumiseen tähtäävän tiesuunnitelman laatiminen. Moottoritietä on tarkoitus jatkaa Kiiminkijoelle asti. Siitä eteenpäin tie muutettaisiin 2+1-kaistaiseksi keskikaiteelliseksi ohituskaistatieksi. Parannushanke ulottuu Iin Räinänperään eli sinne, minne moottoriliikennetie nykyisinkin ulottuu.



Toinen parannuskohde on Lapin maakuntarajalla. Kuivaniemen ja Simon välille suunnitellaan rakennettavan ohituskaistapari.



4 kommenttia:

#DashcamLapland kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
#DashcamLapland kirjoitti...

Itseasiassa Iin ja Simon välille tulee nyt kuusi uutta ohituskaistaparia.
Kemin moottoritien eteläisen pään ja Simon keskustan sekä Kuivaniemen ja Iin välille on tiesuunnitelmat viidelle ohituskaistaparille tehty jo vuonna 2007, mutta rahoja ei hankkeeseen ole saatu. Nyt suunnittelussa on noiden aiempien suunnitelmien välinen tieosuus.

Nyt huhtikuussa koko Oulu-Kemi välin 155m€ parannushanke sai rahoituksen. Hankkeeseen kuuluu kuuden ohituskaistaparin ja leveäkaistatien parantamisen lisäksi myös nelostien leventäminen 3+3-kaistaiseksi Oulussa VT22:n ja VT20:n välisellä osuudella.
Lisäksi liittymiä parannetaan huomattavasti välillä Maksniemi (Simo) - Kempele, joista on jo tänä kesänä aloitettu Olhavan sillan parannus sekä Kuivaniemellä uuden rautatiealikulun sekä eritasoliittymän rakentaminen Oijärventien ja VT4:n risteyksen alueelle.

Liittymien parannuksiin kuuluu myös Oulun ja Kempeleen kustantantamat joukkoliikennepysäkit moottoritien kaikkiin liittymiin Pateniemen ja Kempeleen välille sekä täysin uusi Zatelliitin liikekeskuksen eritasoliittymä Kempeleeseen.

Tästä hankkeesta tosin jää pois se Kemi-Oulu välin pahin pullonkaula eli Iin keskusta, jossa liikenneympyrät jumittavat jo normaalipäivinäkin melko pahasti.


ps. Julkaisit muuten jutun hyvinkin sopivana päivänä, kun juurikin tänään Iin liikenneympyröihin muodostui harvinaisen eeppinen jono, kun Iin iltapäiväruuhkaan osui Torniossa huomenna alkavien suviseurojen menoliikenne. Liikenneympyröiden välisellä tieosuudella oli liikennemäärä keskivertopäivän 11 000 ajoneuvon sijasta suunnilleen 24 000, mistä seurasi etelän suuntaan Oulun moottoritielle Pateniemen liittymään asti ulottunut noin 18km pitkä mateleva ruuhkajono

Elyas kirjoitti...

Liikennehärö tilanteissa ongelmaa vain pahentaa vaihtoehtoisten reittien liki totaalinen puute. Aivan rannikolla ei valtatien lisäksi ole kuin joitain museotiepätkiä vanhaa nelostietä. Suviseuraliikenteen vaihtoehdoksi tarjottiin sisämaan st 849:ää Kiiminki-Yli-Ii-Simo. Ihan kelvollinen reitti, mutta melkoisen mahtava mutka.

Unknown kirjoitti...

Turhaa nysväämistä, alunperin nyt aloitettava osuus tuli ulottua Kempeleeltä Laanilaan ja koko osuus olisi missä tahansa muussa maassa moottoritietä...