22.3.2017

Moottoritie myytävänä, ei mene kaupaksi

Birmingham on Ison-Britannian toiseksi suurin kaupunki. Itse Birminghamissa on noin 1,1 miljoonaa asukasta, mutta koko metropolialueen asukasluku on 3,7 miljoonaa.

Kaupungin keskustan pohjoispuolelta kulkee M6-moottoritie, joka on Englannin pohjois-eteläsuuntainen runkoreitti, joka jatkuu Skotlannin puolella A74(M)- ja M74-numeroituna.

Birminghamin kohdalla tie on ajoittain toivottoman ruuhkainen. Siksi yksityinen lähinnä pankkien omistama konsortio on rakentanut vuonna 2003 valmistuneen 43 kilometrin mittaisen maksullisen moottoritieosuuden M6Toll, joka kulkee pohjoisempaa. Tie on rakennettu elinkaarimallilla siten, että se siirtyy valtion omistukseen vuonna 2054.



Maksullisen tien päästä päähän ajaminen maksaa 5,50 puntaa. Se on ilmeisen korkea summa, koska liikennettä on siirtynyt tielle ennakoitua vähemmän. M6:n keskivuorokausiliikenne vilkkaimmalla osuudella on noin 125.000. Maksullisen tien investointipäätös on perustunut noin 75.000 ajoneuvon vuorokausikysyntään. Toteutuneet lukemat ovat varsin paljon pienempiä, noin 48.000.


M6Toll

Rahoittajapankit eivät ole olleet täysin tyytyväisiä tuottotasoon ja laittoivat tieyhtiön myyntiin vuonna 2016. Myyjät tavoittelivat noin 1,9 miljardin punnan hintatasoa, mutta tarjoukset ovat julkisuudessa liikkuneiden tietojen perusteella olleet oleellisesti alhaisempia, luokkaa 1,2-1,3 miljardia. Niinpä pankit harkitsevatkin myynnistä luopumista ja sen sijaan tiehen investoimista.

Paikalliset poliitikot ovat vaatineet, että maksutie avataan kaikelle kansalle silloin, kun M6 ruuhkautuu esimerkiksi onnettomuuden takia. Tällaiseen ei ole ollut maksuhaluja ja kansallistaminenkin sopii kovin huonosti Ison-Britannian poliittiseen ilmapiiriin. Lisäksi tieyhtiö toteaa, että valtaosa ohikulkuliikenteestä käyttää maksutietä ja M6:n liikenteestä 80% on paikallista, joka ei siirry maksutielle.


M6 hiljaiseen aikaan


M6 ruuhkassa




Ei kommentteja: